United pelasi kautensa päätökseen edellisviikonloppuna aluelopputurnauksessa Etelä-Suomen kahdeksan parhaan joukkueen loppuhuipennuksessa.
https://salibandy.fi/tulospalvelu/67/9583/11091/2022-2023/otteluohjelma
Lopputuloksena lopulta hieno nelossija kovassa seurassa vaikkakin tulos oli luonnollisesti pettymys koko joukkueelle viime vuoden hopeamitalin jäljiltä. Joukkue antoi lauantaina ja sunnuntaina kaikkensa, joten yrityksestä ei jäänyt kiinni ja marginaalit tasaisissa peleissä on lopulta pieniä ”tolppa sisään, tolppa ulos” -ja peli muuttuu.
Lauantaina kaadettiin alemman kilpasarjan suveneeri voittaja SB Vantaa, joka pelasi itsensä karsinnan kautta puolivälierään meitä vastaan kukistaessaan ErVi Mustan tiukasti 7-5.
SB Vantaa kaatui lopulta hyvin rutiinisuorituksella 6-2 ilman suurempaa jännitystä.
Sunnuntain välierään saimme vastaan Oilers Tornadosin (joka lopulta voitti kultaa selvästi) joka on ollut läpi kauden erityisen hankala vastus ja ainoastaan kerran onnistuimme heidät kaudella voittamaan. Tornados meni ekassa erässä jo 3-0 johtoon, mutta siitä eteenpäin peli tasoittui ja viimeisellä vitoselle lähdettiin niukasta 4-2 tappioasemasta. Riskitasojen nostaminen ylöspäin takaa-ajossa johti lopulta pariin maaliin Oilersille ja lopputulos 6-2 pelissä jossa Oilers oli kyllä alati hieman vaarallisempi, mutta laukaukset/torjunnat lopulta lähes tasan. Paikkamme oli meilläkin.
Pronssipelistä muodostui kahden pettyneen joukkueen kohtaaminen, mutta tämä ei onneksi näkynyt kentällä vaan nähtiin hyvä ja laadukas taistelu jossa molemmat joukkueet halusivat tarjolla olevan mitalin voittaa.
Tiukkojen vaiheiden jälkeen Oilers United oli 4-2 parempi tehden viimeisen maalin tyhjiin. Takaa-ajossa oli hylättyä maalia, tolppaa jne. joten pienestä se on joskus kiinni. Laukaukset meille. Mutta ei auttanut tällä kertaa. Tasainen peli ja kaikki kunnia Oilersille, ansaitsivat hekin hienon kauden päätökseen mitalit kaulaansa.
Kaikkiaan Unitedin onnistunut kausi toi lopputurnauksen nelossijan lisäksi ylemmän kilvan alkusarjan kakkossijan sekä eliittisarjan kolmossijan. Sarjat olivat tasaisia ja käytännössä neljän kärkijoukkueen kesken pelejä pelattiin ristiin kaikkien voittaessa toisensa vähintään kerran.
Kauteen mahtui myös syys-lokakuussa pronssimitalit ErVin kutsuturnauksesta sekä hopeamitali Hämeenlinnan syysturnauksesta. Kirsikkana tammikuussa voitettu kulta HFC:stä vuotta vanhempien sarjassa.
United kasattiin tälle kaudelle yhteisjoukkueena SB-97:n 2011-syntyneiden kanssa.
Kiitos pelaajille erinomaisesta taistelusta, yrityksestä, tsempistä ja kannustuksesta. Aina kaikkensa antaminenkaan ei riitä kilpatasolla.
Kiitos joukkue!
#7 Konsta Salminen
#8 Santtu Aaltonen
#10 Vilho Mujunen
#11 Joel Tuominen
#13 Sulo Reisbacka
#19 Aaron Jusslin
#21 Luka Hietanen
#23 Paulus Hanski
#29 Markus Lehtosalo
#40 Arttu Kallatsa
#44 Noel Weckman
#46 Rasmus Kyösti
#69 Niilo Viuhko
#71 Roni Vaittinen
#79 Luukas Katve
#87 Tuukka Pieksemä
#88 Daniel Tillman
#96 Luka Lindholm
31.05.2023 12.49 | VOITTO TALLINK FLOORBALL 2023 |
17.05.2023 09.43 | United Team kilparyhmä pelaajahaku P13 |
15.05.2023 09.40 | Pelaajahaku P13 |
26.04.2023 14.52 | Unitedille aluelopputurnauksesta hieno nelossija |
10.01.2023 16.07 | P12 United HFC 2023 mestariksi! |
20.07.2022 13.06 | Uusi kausi 2022-2023 |